Sunset Beach Party 2009

Party ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä rannalla! Joidenkin tahojen pelkäämää mahdollista majoitusrynnäkköä lähialueen metsiin tai naapureiden tonteille ei tietenkään nähty. Rakentaminen sujui irtonaisesti kuten ennenkin, entiseen verrattuna tosin otettiin varmuudeksi ennakkoa yksi päivä. Koko kesän oli pidellyt ennätyspoutaa, joten lienee selviö, että Partyn alkaessa pilven kingi muisti meitä ahkeria talkoolaisia pienillä vilvoittavilla sadekuuroilla.

Perjantaina paikalle valui porukkaa minimiodotusten mukaisesti. Meno oli hektistä ja turhankin vapautunutta. Vai olinko minä vain tullut vanhaksi, kun ajoittain tuntui siltä, kuin tarunhohtoinen Sodoma ja Gomorra olisi lihallistunut väsyneiden silmieni eteen. Jengiä kaatuili tantereeseen kuin dominonappuloita, lavalla ja päässä jyskäsi ajoittain sietämättömästi ja hauskaakin tuntui olevan vain joillakin muilla, ei meillä juhlan tekijöillä.

Turakaisosasto loisti taas tavanomaiseen tapaansa. Joku älykkö keksi mielestään kivan ”heitä popparia pullolla”-pelin. Ei ihme, että PMMP:n tytöt (siis naiset, sorry) kävivät kuumana kuin hellankoukut. Tosin taisivat käydä kuumana jo saapuessaan, syystä tai toisesta. Liekö pirteän, lavalla kuuluttelevan poikakaksikon lempeä huumori ollut liikaa, vai väsykö painoi? Hienon keikan heittivät kuitenkin, kuten myös Melrose ja muut perjantain aktit.

Lauantai valkeni hotellihuoneen ikkunasta liian pian, eli kolmen tunnin unien jälkeen. Naapurin älykkö huudatti sietämättömällä volumella Irwinin ja Jope Ruonansuun ”huumori”-levyjä seinän takana, mutta jostain syystä ei paljon naurattanut. Ulkona satoi kevyesti vettä. Mikä ihana aamu!

Kakkospäivä olikin jo vanhan kertausta. Meininki oli leppoisaa ja sadekin lakkasi. Etukäteen mietiskelin, että 18 vuoden jälkeen tulisi jotenkin haikea olo, kun Partyn vetovastuu tämän jälkeen siirtyy nuoremmille, komeammille ja innokkaammille. Vaan eipä tuntunut miltään, jostain syystä. Aikansa kutakin, ilmeisesti.

Tampereen osasto toi yllättävän lahjan, joka olosuhteiden pakosta oli pakko jemmata nopeasti pois näkyvistä. Tunnelma oli vapautunut, eikä paljon jaksanut stressata, vaikka turakaisosasto sekoili antaumuksella niin lavan edessä, takana kuin järven selälläkin. Lavalle turoilemaan vei myös allekirjoittaneen tie, kun Bloodpitin taustajoukot kaivoivat hihastaan vielä yhden yllätyksen ja sinne varoittamatta törkkäsivät.

Mokoma, Bloodpit ja Poetsit tykittivät messevät vedot, Anssikin kelaili miellyttävästi ja kaikilla oli mukavaa. Konsensus leijui ilmassa ja rokin kapinallinen henki loisti poissaolollaan. Meno oli kuin sosiaalidemokraattien nuorisopäivillä! Puhuttiin, oltiin samaa mieltä, nyökyteltiin ja välillä vähän hymyiltiinkin.

Sunnuntain purku-urakan jälkeen homma lähti tuttuun tyyliin lapasesta, mutta tällä kertaa hallitusti. Kontaktikoripallossa vältyttiin pahemmilta haavereilta ja uutuutena esitelty asvalttijalkapallokin sujui vaarallisesta luonteestaan huolimatta turvallisesti. Vasta myöhäisillan baarikierroksella saivat tangoprinssit ja muut rokin liepeille kuulumattomat satuhahmot Party-organisaatiolta ansaitsemaansa kevyttä kyytiä, mutta se onkin toinen tarina. Yli kahden vuorokauden yhtämittainen valvominen vaati myös veronsa. Nuorempi, juhlan ensi vuonna haltuunsa ottava ns. työharjoittelussa ollut promoottori onnistui maanantain puolella nukahtamaan ihan konkreettisesti pystyyn ja löi päänsä tiskikaappiin. Sellaista se on, Partyn vääntäminen – aina jossain päässä kolisee!

Ensi vuonna tapaamme jälleen, tosin luultavammin siellä kaljateltan puolella. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi vielä kerran vilpittömät kiitokset kaikille juhlan syntyyn ja olemassaoloon vaikuttaneille ahkerille ja pyyteettömille työmyyrille: te teitte sen! Siihen saakka adios lapios, buenos aires ja muita pitkiä sanoja!

SBP2005

Kuudestoista Party ja meno sen kun kiihtyi! Perjantain esiklubilla Oivan maisemissa tiputteli vettä alkuillasta, muuta lopulta luonto armahti. Paikalle hiihteli puolisen tuhatta iloista musiikkifania. Shake, Damn Seagulls ja Poets Of The Fall kiskoivat komeat vedot kukin. Jengi eli ja hengitti kiitettävästi mukana. Viimeistään silloin, kun kolossaalinen tuttumme Voima-Salo rynnisti lavalle vienosti laulelemaan Shaken taustoja, valtasi tuo tuttu lämmin tunne sydänalan: näin se menee, näin sen pitää mennä!

Aikaisemmista vuosista viisastuneena allekirjoittanut oli varannut hotellihuoneen, jotta ehtisi edes hiukan nukkua. Joku oli kuitenkin päättänyt toisin. Samaan huoneeseen siivilöitynyt Tamperelainen tuottajavelho miksasi nukkuessaan sellaisella volyymillä, ettei nukkumisesta tullut mitään. Peitto kainaloon ja hotellin alakertaan lavetille nukkumaan – kunnes siivoja pamahti samoihin tiloihin runsaan puolen tunnin päästä moppiaan heiluttamaan. No rest for the wicked!

Lauantai valkeni epävakaana, mutta käyntiin lähdettiin, kukin tyylillämme. Välillä satoi, välillä ei. Joku otti, osa ei. Party-organisaatio jaksoi taas hymyillä ja painaa, valittamatta. Juhlahumussa nähtiin komea veto Apulannalta, ultrasekoilua Roctumin toimesta ja vaikuttava setti Maj Karmalta. Rannalla siis kaikki hyvin.

Juhlan päätyttyä alkoi siivoaminen entiseen malliin. Jotkut meistä puskivat seuraavaan aamuun samoilla silmillä, jotkut jatkoivat vielä siitäkin. Kaikilla oli kuitenkin tekemisen meininki, kun tuliliemetkin jätettiin rauhaan.

Aamuyön tunteina humisi päässä jättiväsymys ja pipodiskossa soi jostain syystä P. Mustajärven, tuon Ikurin ikonin hämmentävä ”rokkimakkara” kappale tauottomassa luupissa. Siihen itseensä juuttuneiden äänentoistomiesten kuorma-autoa mutavellissa epätoivoisesti työnnellessä tuli mieleen, onko tässä sittenkään mitään järkeä – enää koskaan?

Tästä retorisesta kysymyksestä nokkelimmat voivatkin päätellä, että tapaamme jälleen, kun kesä meidät yhdistää, kastaa ja säteillään tervehenkisiksi paahtaa!

SBP2004

2004 - Lentävät vapaaliput, keulivat mopot

Vi har spelat med Robban! Viidestoista Party ja meno kansainvälistä kuten niin monasti aikaisemminkin. Uudelleenjärjestäytynyt organisaatio oli iskussa, osa jäsenistä jopa kunnossa. Työn tiimellyksessä hajonneita neniä, käsiä ja jalkoja riitti kipsattavaksi asti, mutta homma eteni kuin Kaarlo Maaninka vastatuuleen takasuoralla Moskovassa 1980! Vapaaliput lentelivät ja kännykkä suli siihen käteen, missä ei näppylähanskaa näkynyt. Maaliin kuitenkin tultiin, taas, kuka milläkin tyylillä.

Esiklubi vekslaili teknis-taloudellis-hallinnollisten sattumusten paineessa sinne tänne ja päätyi lopulta vääntöjen jälkeen Karkkilan Hoviin. Meininki oli hyvä ja bänditkin iskussa.

Varsinainen rantajuhla lähti liikkeelle rykäyksittäin. Alkupään vesitti promoottorinkin höyhenet kastellut sade, joka onnekseen tajusi siirtyä muualle. Viktorius Kissan mopo keuli bäkkärillä itsekseen ja juontajista osa oli ymmärtänyt velvoitteensa ihan oikeinkin. Tuiskua, Antti, Tuiskua!!!

Iltaa kohden meno kiihtyi. Sewergroovesin tintattua E= MC5 toiseen -kaavansa syvälle eräidenkin paikallisten rokujen alitajuntaan, löytyi maaotteluhenkisen pöydän alla konttailun ylivoimainen voittaja Kurt juuri sieltä mistä pitikin; pöydän alta. Han har spelat med Robban, också!

Loppuillasta tunnelma oli huipussaan. Lemonator, Jonna Tervomaa ja Don Johnson Big Band tykittivät komeat vedot. Yleisö käyttäytyi ja ilmoja piteli. Hämärän hiipiessä aurinko painui mailleen, mutta taivas räjähti ilotulituksen loisteessa oikeinkin näyttävästi.

Kun porukka vaelsi taajamaan, vanha talkoojoukkio tuskaili ikuisen dilemmansa kanssa: ollako vai eikö olla, tulla vaiko lähteä? Kädet alkoivat kuitenkin käymään ja haravat heilumaan, entiseen malliin, onneksi. Vain kaksi oli jälleen joukosta poissa. Höyhensarjan hiihtelijää ja vuoren kokoista varjoaan kun ei taaskaan näkynyt. Jostain torin kulmilta, nakkivuoren uumenista kuultiin kuitenkin öiselle järvenselälle kiirivä tuskainen duetto: Vi har spelat med Robban!!!!!!!!!

SBP2003

In Kekkonen we trust! Neljästoista Beach Party oli kulissien takana väsynyt, harmaa ja kiukkuinen kuin Urho pahimmillaan. Myllykirjeillä heiteltiin organisaation sisällä jo alkuvuodesta, eikä välikysymyksiltäkään vältytty.

Oivan esiklubilla kesäyössä oli kuitenkin totutusti taikaa, yleisöä riittävästi, eikä tarjoilunkaan kanssa turhaan kiirehditty. J. Huimapää veti ultratyylikkään setin ja Hörhö -klubilla kuultiin millä tahansa asteikolla mitaten vähintäänkin riittävän erikoista sekoilua.

Rannalla meno oli leppoisampaa. Tilaa riitti suunnitellusti, pahin teiniremellys vältettiin ja iso lamppukin paistoi kiitettävästi. Silti kun kaikki menee pieleen, melkein kaikki menee pieleen. Viimevuotiseen tapaan joku kausiapu toimitti tilatut aidat muualle, kioskista oli laitettu sähköt sopivasti ennen h-hetkeä palasiksi ja uskollinen, miljoonavoitoilla lunastettu puolivelkainen vm. 1989 Saab-merkkinen autontapainen sanoi sopimuksensa irti juuri kun sen palveluksia olisi kipeimmin kaivattu.

Undulaatin auktoriteetti, höyhensarjan promoottorin uskottavuus ja pinna olivat koetuksella viimeistään silloin, kun Paleface laittoi myöhästymisellään tiukan, mutta toimivan aikataulun totaalisesti remonttiin. Tanskaksi molotettu englanninsukuinen neuvottelukieli salaisena aseenamme saimme kuin saimmekin pahoitella itsemme puolikuoliaiksi, jotta Racetrack Babies saatiin lavalle ilmoitettua aikaisemmin ja juhla jatkumaan. Perkele, joku roti pitäisi olla poppareillakin!! Pikkulavan bändit tyytyivät tilanteeseen, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. No, veto se on viidentoista minuutin vetokin – kaiketi. Kuten Kari Peitsamo asian ilmaisisi: ”ei kai sillä Hectorillakaan ole helppoa…kaikki menee sittenkin vain omalla painollaan.”

Siispä juhla jatkui, kunnes viimein päättyi. Kuosmanen, Rollstons, Oikosulku, Pelle, Freud, Marx, Engels & Jung ja mitä niitä nyt olikaan tekivät sen, minkä aikamies vain voi. Tosin Oikosulun pojat päästivät esiintymisensä jälkeen varsinaisen teinihelvetin ja tivolin valloilleen lavan takana. Kaljanpummausennätys kirjoitetaankin nyt viimevuotisiin numeroihin nähden ainakin toiseen potenssiin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Flaming Sideburns laittoi kyykkyyn sekä vajaatehoisen äänentoiston, että onneksi myös yleisön, Tuorilan pajukoista nyt puhumattakaan. Nekin viisaat, jotka vielä muutamaa päivää ennen eivät bändistä mitään tienneet, joutuivat haukkomaan henkeään, kuten kulttuuriuutisten tv-pätkästä myöhemmin ilmeni. Mitäs me sanoimme! Save rock & roll!

Kun kaikki olivat poistuneet, jäljelle jäi vain kivitalon kokoinen tyhjyys, yksinäinen harjanvarsi ja alueelle takaisin hortoillut Maukka Perusjätkä. Kyllähän te tiedätte, mitä edellä kuvatun kaltaisesta yhtälöstä seuraa. Koskapa lava oli vielä paikallaan, sinne oli tietysti pakko kiivetä, ottaa harjanvarren kanssa leveä haara-asento ja yhdessä nuoruuden idolin kanssa päästää ilmoille festaripsykoosista kumpuava vapauttava huuto: SÄPINÄÄ!!!!! Hetken aikaa näytti laskevan auringon valaisemana pelottavasti siltä, kuin itsensä Urhon henki olisi lihallistunut Maukan, tuon kekkoslaisen astraaliastronautin hahmossa siluettina silmiemme eteen. Spirituaalinen, lähes hurmahenkinen kokemus aiheutti valaistumisen tunteen: nyt tiedämme vastauksen pitkään poppipiirejä piinanneeseen kysymykseen siitä, miten käy Kekkoselta rock & roll!!!

Tieto lisää tuskaa, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi me tapaamme vielä. Missä, milloin tai kenen kanssa - sen näyttää aika, luulen.

SBP2002

Kolmastoista rantajuhla, ja meno järjestysnumeron mukaisesti vain lievästi epäonnista jo alusta alkaen. Poltergeist, tuo vanhan kehnon joukkueesta tuttu räyhähenki leijaili paikalle salakavalaan tyyliinsä. Ilmiön vaikutuksia ihmeteltiin miehissä niin ojaan pudonneen kuorma-auton ohjaamossa kuin rakennuskonevuokraamossakin, jossa joku kausiapu oli lähettänyt varaamamme juhlinnan kestävät aidat ties minne Tuska -festareille. Lievästi svidutti, ja miksi? No just six,six,six...

Perjantain esiklubilla sama meno jatkui. Viisi minuuttia ennen h-hetkeä hävisi paitsi pahin jännitys myös rokkihommissa tuiki tarpeelliset sähköt. Asia toki korjaantui (kiitos, Pekka), mutta epäilys hiipi mieleen; mitä VIELÄ tapahtuukaan...No, jos vain sähköä riittää, riittää tunnelmaa, kuten Kari Peitsamo joskus leikkisästi lauloi.

Oivan tunnelma oli lopulta tuttuun tapaan erittäinkin uniikki. Kahdeksan bändiä paahtoi nonstoppina kauniissa säässä ja sekä runsaslukuinen yleisö että puut heiluivat vienossa kesätuulessa sulassa sovussa maailman ja toistensa kanssa. Backstagella oli leppeä meininki, allekirjoittanutkin sai melkein maistaa maksamiaan oluita, paitsi että sähkökatkoksen takia tuopin pohjalle siivilöityi vain alkulimaa muistuttava pössäys vaahtoa! Kolmastoista kerta toden sanoo... Alakerran höyryklubilla ikkunat vetivät huuruun jo alkuillasta, syystä tai toisesta. Tuttuun tapaan oikea, etten sanoisi aito Beach Party -meininki pukkasi päälle sillä siunaaman hetkellä kun Keimo Toropainen orkestereineen humppasi itsensä ja suurimman osan yleisöstä hengenahdistuksen partaalle. Juontaja Jokinenkin kuulutteli antaumuksella, joskus jopa oikealla lavalla, vaikkakin väärään aikaan, kuten tyyliin kuuluu. Ilta kuitenkin keploteltiin loppuun, kuka milläkin tyylillä, komeasti, käsi maata viistäen tai muuten vain kovalla forssilla. Poltergeistinkin nähtiin poistuvan pikkutunneilla vain aavistuksen allapäin Keuraanmäen suuntaan itsekseen harmistuneena sadatellen...

Rannalla lauantaina meno oli jo kansainvälisempää. Pikkutytöt olivat lähtöruudussa portilla jo tunteja ennen juhlan alkua, todennäköisesti varmistaakseen paikkansa eturiviin piikkitukkaa kumartamaan. Aloitusakti Syksy tuli, soitti, ja pudotti backstagella ns. lehdet puista, kunnes ilkeä järkkärisetä kävi kertomassa, mitä kautta Karkkilan ohitustielle oikeastaan nopeimmin pääsee. Hieno yllätys oli J. Huimapään keskipäivän akustinen matinea, joka toi monen veteraanin mieleen vanhat "hyvät" ajat. Aurinko paistoi, taitavasti ja tyylillä vedetty musiikki soi leppeästi ja eväskoreissa riitti vielä lientä ja purtavaa. Oi noita aikoja!!! Lientä riitti myös olutalueella, koskapa soppa oli yleisön mukaan hinnoiteltu ns. taivaisiin. No, ehkä juoma oli ihan oikeastikin paitsi Lapista, myös kultaa! Backstage kuhisi taas kerran kaiken maailman pekkaa ja pirkkoa, ystävää, sukulaista ja kylänmiestä. Uusi ilmiö oli ns. kiertävä passi, jolla joidenkin onnellisten koko suku vuorollaan rynni pieninä, mutta sietämättöminä annoksina taiteilijoiden rauhaa häiritsemään. Bäkkäripoliisi isä aurinkoisen ollessa muualla hoitamassa sosiaalisia velvoitteitaan lavan takana kuhisi parhaimmillaan kolmea eri kansalaisuutta edustavia "vierailijoita". Party goes international! Party goes infernal! Popparit olivat pääsääntöisesti vain lievästi vaivautuneita bändäämisestä, joitakin onnettomia tunteensa kritiikin muotoon pukeneita lukuunottamatta, mutta se onkin jo toinen tarina....

Päälavan lisäksi olutalueella soi pienimuotoisesti. Lastenrannan höyryklubilla puhuttiin kielillä, saunottiin, uitiin, hiljennyttiin aidosti kuuntelemaan hienoa Motelli Skronklea ja siliteltiin välillä pehmeää vettä mystisissä sisäavaruudellisissa seremonioissa, joihin oli pääsy onneksi vain harvoilla ja valituilla... Loppuillasta Tehosekoitin rokkasi kaikki kliseet toiseen potenssiin ja Rasmus pomppi itsensä teinien sydämiin. Aurinko laski totutusti länteen ja kansa vaelsi nauhana taajamaan. Tappeluilta melkein vältyttiin, poliisi oli edelleenkin pop ja rauha sekä pöly laskeutuivat pikkuhiljaa tallottuun maahan. Kokonaisuudessaan meno oli laiskanpulskeaa, pikkunäppärää kuin Jari Puikkosen pikkumäen hypyt, vailla vapauttavaa nykäsmäistä vauhtia ja kovinkaan vaarallisia tilanteita. Siispä ensi kerralla me veteraanit osaammekin kaikki pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla purjehduskenkiin, vyölaukkuun ja "olen käynyt Linnanmäellä" -lippikseen, kun neljän ylihinnoitellun siiderin hutikassa käymme nuoremmillemme näytiksi lavan edessä huutamassa "rock like fuck" omaan keskiluokkaiseen kainaloomme! Tai ehkäpä suuntaamme sittenkin Porin jazzeille!

Kuten tarkkanäköisimmät teistä jo edellisestä lauseesta ehkä päättelivätkin, tapaamme mitä todennäköisimmin kuitenkin jälleen ensi vuonna, samoissa merkeissä, halusimme tahi emme!!!! Adios, Lapios.

SBP2001

Välivuoden jälkeen Party palasi entistä ehompana. Uusi organisaatio oli parempi kuin pussillinen uusia mummoja, joiden sisällä on uusia mummoja...siis porukkaa lappasi sisään kuin Stockmannin ovista! Väkeä vaelteli kuin Tapparan maalilla, ja kelaa hei, kaikki vain Anssin tähden! Ainakin vyöryävä massa oli päättänyt saapua paikalle juuri silloin, kun Nummelan Nipa Nuori aloitti sananjulistuksensa...

Vahingoilta vältyttiin, jonotkin alkoivat vetää ja kaikki halukkaat mahtuivat kuin mahtuivatkin mukaan. Virkavalta hoiteli tilanteen tyylikkäästi, eivätkä Grönen banaanitkaan ehtineet pilaantua ennen kuin Mike Monroe saapasteli paikalle näyttämään, mistä lähtee rock & roll!

Esiklubilla Hotelli Oivassa raikui jo perjantaina kiihkeästi, kansa lakosi ja kaikilla oli niin mukavaa. Porukkaa Oivassa about puolisen tuhatta eli ungefär viisisataa ja rapiat alle!

Lauantain pääjuhlassa rokkasivat jo mainittujen lisäksi Menneisyyden Vangit, Dave & Pitkät Kiinalaiset, Zen Cafe, Niko Ahvonen & Cortina Jets ja muut asiansa osaavat aktit. Backstagelle oli taas tunkua, toimiston ovi vinkui kaljanpummaajien paineessa kuin mikroon unohtunut kissa. Heti mulle kaikki tänne...mitä pienempi stara, sen isompi ego!!! Tilanne laukesi, kun ovelle pantiin portsariksi lievää kansainvälistä mainettakin niittänyt lupaava elokuvaohjaaja, jonka tyly mutta töykeä linja karsi armotta asiattomat luukulta. Ohi, ellei peräti yli pääsi vain mr. Monroe, ja tunnelma oli hetken aikaa hyvinkin dramaattinen, etten sanoisi. No, se on kuitenkin toinen tarina....

Lopussa kiitos seisoi, liikenne seisoi toisaalla ja joillakin seisoi sekä järki että silmät päässä, mutta taas selvittiin yhdestä vuodesta ilman suurempia mullistuksia. Sunnuntain dagen efter -populaatio jaksoi taas raataa siivotessaan iloisten juhlijoiden jälkiä. Perinteinen talkooporukan koripallo-ottelu vaatetetut vs. aataminasuiset oli näyttävyydessään suvereeni spektaakkeli. Mustelmat, vääntyneet sormet ja ns. b-rapun ratsaus kuuluivat kuvioon kuin lusikka puuroon, hanskoilla tai ilman... Eli adios lapios, ensi vuonna jälleen kohtaamme, kuin laivat, jotka toisensa yössä ohittavat!!!

SBP2000

Vuonna 2000 Sunset Beach Partyn järjestäjät pitivät sapattivuoden, ja varsinainen rantajuhla typistettiin klubi-illaksi, jossa paikalliset tähdenalut pitivät tuttua Party-henkeä yllä rypistämällä kokoon hikisen bändi-illan. Ja tarina jatkuu...

SBP1999

Vuosituhannen viimeinen Party käynnistyi 10.7. Aurinko tuli jälleen vuoden tauon jälkeen mukaan sponsoroimaan hyvää fiilistä. Esiintyjälistalta löytyi Remu, Niko Ahvonen, Aki Sirkesalo, Lemonator, Valtava Kääpiö, Frostbites ja kaikki pakolliset paikalliset. Ile Jokinen juonsi kuten usein ennenkin, ääneen ja vahvalla läsnäolon tunnulla, mutta jotain oli poissa. Mieshän oli kutistunut ungefär 30 kiloa!! Skandaali! Neuvolaan punnittavaksi, ..tun kukkakeppi!!!

Itse juhlat sujuivat kuin valssi kesäyössä. Kaikki mikä ei ollut kiinni pultattu, kaadettiin. Se mikä oli kiinni pultattu kaadettiin siitä huolimatta tai juuri sen takia. No business like show business! Poliisi kuitenkin oli tyytyväinen ja aika pop muutenkin. Rähinät vältettiin, musiikki oli pääosassa ja kaikki meni kutakuinkin nappiin...We are world, pidä huolta ja anna käsi niin mä kanssas kuljen... Anyway, todelliset juhlat alkoivat vasta seuraavana päivänä, kun entuudestaan paisuva siivous- ja jälkisammutusporukka sai vaihteen päälle: kesäterveiset, hanskiterveiset, partyterveiset... Vaan mihin jäi Erkki K, tuo sähkökitaran kruunaamaton kuningas? Ehkäpä me tapaamme jälleen ensi vuonna.

SBP1998

Vuonna 1998 juhlittiin Beach Partyn kymmenvuotista taivalta. Merkkipäiviä 11.7. juhlistivat Francine, Juliet Jonesin Sydän, Dave Lindholm, Juustopäät, Mamba sekä tietenkin Kari Peitsamo bändeineen. Pikkulavalla kohkasi mm. Trio Rolex solistinsa Mika-Anteron johdolla. Laajalevikkinen ja aina popmaailman sykkivässä ytimessä viihtyvä Karkkilan Tienoo otsikoi: "Mika- Antero ja Trio Rolex villitsivät..." Pippaloiden pääesiintyjäksi nousi kuitenkin vanha kehno, joka loppuillasta innostui usuttamaan luonnonvoimat Partyn kimppuun ikimuistoisella voimalla. Vettä tuli kuin kuuluisasta Esterin P...seestä ja tuuli repi puita, kun taivas salamoi. Juhlat olivat ohi ja förbi sillä samaisella sekunnilla kun Kari Peitsamon piti aloittaa. Jumangegg, tämän me toki ansaitsimmekin vuosikymmenen työstä. Kivat sulle, pilven kingi! No hard feelings...

Aurinko pilkahti seuraavana päivänä sieltä kuuluisan pilviverhon takaa. Paistoi risukasaan noin kolmenkymmenenviiden asteen voimalla. Hyvä niinkin, loppusiivousta oli mukava tehdä vaihteeksi melko roskattomana säilyneellä rannalla. Vain yksi oli joukosta poissa: Erkki Kuuttilasta ei edelleenkään näkynyt vilaustakaan. Veiko tulva miehen, mitä?

SBP1997

Yhdeksäs kerta, ja kansaa pilvin pimein! Tunaflakes, Sakari Kuosmanen, Kauko Röyhkä, Apulanta, Pirates, Hullu Ukko & Kotiteollisuus ja Supperheads pitivät vauhtia hienossa kesäkelissä. Järjestys säilyi, tila vain kävi hieman ahtaaksi. Hieno tunnelma, kelpasi Lista -ohjelman juontajienkin imeä vaikutteita ja ilmaista olutta! Mutta missä oli Erkki Kuuttila?!!!

SBP1996

Liisa Akimoff, Vilperin perikunta, Pelle Miljoona & Rockers, Puolikuu, Mami ja paikalliset starat rokkasivat parille tuhannelle vaihtelevassa säässä. Paikallislehdessä joku neropatti etsi kadonnutta oluttelttaa: "Mikä se sellainen teltta on, jossa ei ole kattoa?" Se on Partyn teltta, rajana vain taivas, idiootti! Jokisen Ile juonsi jälleen, useimmiten ajallaan ja asiaakin välillä. Klubi-iltakin oli päivää ennen h-hetkeä.

SBP1995

Juhla paisui. Yleisöä maksullisessa tilaisuudessa 2.500. Lapinlahden Linnut, Kari Peitsamon Skootteri, Pojat, Pekka & Susi, Scarecrow, John Whiteleather & King Rats pitivät huolen menosta ja meiningistä. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Paikallislehdessä paikallisten bändien soittajat purnasivat, kun eivät mahtuneetkaan enään mukaan suurempien tähtien joukkoon. No, nähtiinhän sentään Erkki Kuuttila maisemissa - tarina ei kerro, soiko keppi niskan takana vai ei. Kuriositeetiksi paikallle oli raahattu kiekkomies Juha Lind Pyhä Yrjänä -yhtyeensä kanssa. Paremmin pysyy pojalla kädessä maila kuin kapulat! Ilmat oli tilattu tapahtuman epäviralliselta suojelialta Aki Kaurismäeltä; kaus pilvet karkasivat, aurinko helotti eikä paratiisissa näkynyt yhtään varjoja. Uutuutena perjantain klubi-ilta. Esiintymässä lähialueiden nousevaa voimaa.

SBP1994

Costi, Mamba, Pelle Miljoona & Rockers sekä Dallas Wayne rokkasivat tällä kertaa maksulliseksi muuttuneessa Partyssa tuhannelle ihmiselle. Ilmoja piteli näyttävästi eikä Erkki Kuuttilakaan innostunut ihmeemmin revittelemään.

Kolmetuhatta rokkasi Karkkilan rantakemuissa Karkkila - kolmetuhatta nuorta rokkasi lauantaina kellon ympäri Pyhäjärven Beach Partyssa Karkkilassa. Musiikista huolehti yksitoista yhtyettä, joista osa esiintyi ilmaiseksi. Myös järjestely hoidettiin talkoovoimin, sillä kriisikunnan kassasta oli löytynyt tapahtumalle kokonaiset 12.000 markkaa pesämunaa. SPR korjasi talteen uupuneet ja paikkasi haavat lasinsirpaleisiin kävelleiltä. Lepotelttaan tiensä löysi juhlan jatkuessa useampi väsynyt juhlija. - Helsingin Sanomat 18.7.1994 (STT:n tiedote).

SBP1993

Presidentin poika Karkkilassa! Ensimmäiset ulkomaanelävät eli Marko Ahtisaari & Afterimage tulivat, näkivät ja poistuivat paikalta. Myös ensimmäinen virallinen Beach Party -teepaita saatiin myyntiin armon vuonna 1993. Oluttakin sai ensimmäisen kerran ihan luvan kanssa! Badding Rockers, Kari Peitsamon Skootteri ja takuuvarma Freukkarit väänsivät hyvässä hengessä tuhannelle ihmiselle. Konginkankaan Kantri esiintyi liki ilkosillaan ja vakuutti hauen olevan kala. Niin tai näin, kovin akti oli kuitenkin Raju Team -performanceryhmä, jonka kahden minuutin televisioidenräjäytysjuhla meni ohi suurimmalta osalta onnekasta yleisöä. Alasti haudatut "taiteilijat" olivat polttaa lavan pääsähkökaapelin ja sytyttää kioskin tuleen. Muutama pahaa aavistamaton lapsi sai myös ikuisen trauman jäppisten ahdistelusta. Sää oli kuin morsian ja tapahtuma edelleen ilmainen.

Toi homma lähti viisi vuotta sitten siitä, että istuttiin niinku aina kapakassa ja mietittiin mitä täällä voisi kesällä tehdä, kun ei juuri ole mitään. Sit joku älypää vaan väläytti, et miksei täällä voi ite järjestää, et mitä me täällä istutaan hanuri homeessa. Mentiin sit maanantaina kaupungille ja saatiin kokonaist kolme ja puol tonnii niinku siihen järjestämiseen. Ja jokainen, joka on jotain järjestäny, tietää, ettei sillä saa juuri mitään. Mut kai ne kokeili, et onks meist mihinkään. - Karkkilalaisen kesälehti 1993, Tomi Wahlroosin ja Mika Tallgrenin haastattelu.

SBP1992

Tommi ja Hombre jälleen paikalla, nyt Boycottin riveissä ja tietenkin "suoraan Tallinnasta." Tero Vaara Duo ja Tortilla Flat väänsivät tukka putkella kuten paikalliset kuuluisuudetkin. Erkki Kuuttila piti kitaran tällä kertaa perinteisesti kaulassaan, joten paikallislehden skribentille jäi aikaa hämmästellä muun muassa alle 20. 000 markan jäänyttä budjettia. Talkoohommat hoiti jälleen Grillin Palloseura, organisoinnin Forssa Grenobles, jolla saattoi olla jotain tekemistä mystisen Fossa Glenoidales yhtyeen kanssa...

Toiveet saada olutteltta tai ylipäänsä lupa myydä olutta Beach Partyssa ensi lauantaina, tyrmättiin. Lauantaina vietetään neljänsiä Pyhäjärven rantarock juhlia, jonka yleisö on Alkon ja poliisin käsityksen mukaan niin nuorta, ettei heille voi olutta myydä. - Kyseessähän on nuorisomusiikkitapahtuma, jonne ei oluen myynti mielestäni kuulu, toteaa nimismies (Veikko) Kauppinen kantanaan. - Karkkilan Seutu 9.7.1992.

Kevään aikana uimarannan pukukoppien seiniin lyötiin uutta paneelia ja koppien kuntoa kohennettiin muutenkin. Juhannuksen tietämissä koppeja rikottiin ja Pyhäjärven rannassa pidettävän Beach Party-tapahtuman vuoksi koppeja ei ainakaan vielä kannata korjata. - Jos saisi takeet siitä, että pukukopit pysyvät kunnossa, voisi niitä remontoida vaikka heti ja vähän paremminkin. Ilmeisesti koppeja täytyy vielä tänä suvena kuitenkin korjata. - Karkkilan liikuntasihteeri Timo Ilonen. - Karkkilan Tienoo 6.7.1992.

Poliisi kävi rantajuhlan aikana vilkaisemassa menoa useamman kerran, mutta Karkkilan rokkikansa ei poliisille töitä tuottanut. Huvilupa tosin päättyi kello 23.30 ja poliisi joutui pyytämään pääesiintyjä Boycottin osuuden lopettamista kellonlyömän jälkeen. - Se oli pikkujuttu, kuittaa komisario Mauri Lindholm. Beach Partyssa kävi päivän mittaan noin 2000 kuulijaa. Ensi kertaa mukana oli kaksi lavaa, joten yleisöllä oli mahdollisuus seurata menevää musiikkia enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. - Karkkilan Tienoo 15.7.1992.

SBP1991

1991 - Kolmas Beach Party oli jo "perinteinen"

Kolmas Beach Party oli jo "perinteinen", mikäli paikallislehden määrittelyyn on uskomista. Tommi& Hombre, Tokelan luotsaama Liberators ja Freukkarit soittivat innostuneelle viisisataapäiselle yleisölle. Vettäkin satoi vain ajoittain, ja mikä tärkeintä: Dorka Devilsien Erkki Kuuttila soitti kitaraa jopa niskan takana! Hieno ja ihmeellinen asia tuo rock & roll...

Freud, Marx, Engels & Jungilla oli ollut kolmen viikon mittainen kesäloma eli keikkatauko, mutta ei se silti menoa haitannut, vaikka solisti Pekka Myllykoski epäili unohtavansa kappaleiden sanoja, koska hänen mielestään yhdessä kappaleessa niitä on aivan liian paljon. Ja vaikka yhtyeen keikan aikana puhkesikin raju sadekuuro ja taivaalta tippui vettä kuin saavista kaataen, ei se yleisön menoa vienyt mihinkään. Läpimärkinä ja mutaisinakin ihmiset jaksoivat tanssia ja riemuita rennosta musiikista, jota lavalla esitettiin. Tunnelmaa kuvasti hyvin Myllykosken lausahdus: "Oikeastaan te olette noin ihan hauskan näköisiä." - Karkkilan Tienoo 24.7.1991.

Hetken aikaa näytti siltä, että koko rantarokki vesittyy - Tommi Läntinen ehti jo vitsailla Freukkarien kanssa: "Mennään kaikki yhdessä lavalle, soitetaan 45 minuuttia We are the worldia ja lähdetään pois." Onneksi noin kymmenen minuutin kuuron jälkeen taivas lakkasi kiusaamasta melko suojatonta yleisöä. - Karkkilan Seutu 26.7.1991

SBP1990

Vuosikymmen vaihtuu myös Karkkilassa. Rantajuhla kerää jo viisisataa kuulijaa ja bändilistakin komistuu. Honey B. & The T-Bones, Kari Peitsamon Skootteri, Aikka Hakala ja paikalliset bändit soittavat kilpaa sadekuurojen kanssa. Budjetti huimat 17.000 markkaa ja sisään edelleen ilmaiseksi. Eläköön kaikkivoipa talkoohenki!

Yleisömäärän voi arvella nousseen noin tuhanteen ihmiseen. Järjestelyt toimivat, äänentoisto oli vähintäänkin kohtuullinen ja poliisillakaan ei ollut pahaa sanottavaa Karkkilan Beach Partysta. - Meillä ei ole mitään huomautettavaa, kerrotaan sekä Karkkilan että Vihdin poliisista. - Karkkilan Tienoo 18.7.1990.

SBP1989

Party perustetaan. Alunperin hankeen puuhamiehinä toimivat Fossa Glenoidales -yhtyeen jäsenet. Uhkailun, lahjonnan ja pienen kiristyksen jälkeen Karkkilan kaupunki ja erityisesti kulttuurisihteeri Heli Vesander antaa tukensa projektille. Pienen kädenväännön jälkeen virkamieskunta hyväksyy juhlan pitopaikaksi kauniin Pyhäjärven uimarannan. Ensimmäisen vuoden menot katetaan kaupungin rahoilla. Ilmaisjuhlan äänentoisto, esiintyjät, mainonta ja muut järjestelyvelvoitteet hoituvat kolmen ja puolen tonnin avustuksella; todellinen "tee se itse" -festaribudjetti! Kaupungin kärkkäät veronmaksajat voivat vielä nukkua yönsä rauhassa. Esiintymässä paikallisia bändejä sekä forssalainen Bluesmobile, joka lehtipuffien mukaan saapui paikalle suureellisesti "suoraan Tallinnan keikoiltaan." Loppusaldona kolmesataa kävijää, järjestysmiesten leväperäisyydestä suivaantunut poliisi ja vain lieviä taloudellisia tappioita Fossa Glenoidales -yhtyeelle. Oli muuten kesän kuumin päivä!

Rokki ja kesäinen rantamaisema sopivat hyvin yhteen. Siitä olivat yhtä mieltä todennäköisesti kaikki viime lauantaina Pyhäjärven rantaan kulkunsa suunnanneet rokin ystävät. Sunset beach Partyn pitopaikaksi rantahietikko soveltui erinomaisesti. Paljon paremmin kuin keskuspuisto, jossa aikaisempina vuosina on järjestetty vastaavia Puistorock-tapahtumia. Musisointi pyhäjärven rantamaisemissa riitti keskipäivästä aina iltaseitsemään saakka. Perinteistä poiketen rokkitapahtuma aloitettiin harmonikansoitolla. Marjo Suomisen pikkuhanuristit soittivat musiikkia, joka vanhempien rannalla olijoiden mukaan soveltui hyvin kesäisiin maisemiin. - Karkkilan Seutu 13.7.1989.